keskiviikkona 14. lokakuuta 2009
Hyvää syksyä kaikille!
Hipun syksy on mennyt kotiutuessa Helsinkiin ja hyvin kotiutuminen onkin tapahtunut. Olemme tutustuneet paikallisiin lenkkimaastoihin. Tiistaina 13.10 läheisessä koirapuistossa järjestettiin göötti -miitinki, johon osallistui 10 gööttiä. Parhaimmillan kuulemma gööttejä on ollut jopa 30. Oli aivan mahtavaa tavata niin monta gööttiä kerralla! Kiitos kaikille, jotka tulivat tapaamiseen.
Agility harrastus on ikävä kyllä nyt tauolla treenipaikan puutteen vuoksi. Valitettavasti täällä pk-seudulla on jopa kahden vuoden jonot agility kursseille. Tämän harrastuksen ollessa tauolla Hippu viettelee rauhallista kotikoiran elämää (ja tietysti perustottelevaisuutta harjoitellaan aina). Tarkoitus olisi kyllä lähtä kokeilemaan tokoa, kun kurssin alkamisesta ilmoitetaan.
Hippu ja muu poppoo toivottaa kaikille blogin lukiojoille mukavaa syksyä! Hipun emäntä koittaa päivitellä blogia useammin.
maanantaina 17. elokuuta 2009
torstaina 13. elokuuta 2009
Loppu kesän terveiset!
torstaina 4. kesäkuuta 2009
Agilityä
torstaina 7. toukokuuta 2009
Kuulumisia (liiankin) pitkästä aikaan!
Lapin matkan jälkeen aloimmekin piakkoin harrastamaan Hipun kanssa agia. Aloitimme agilityn alkeisryhmässä toko osuudella. Siellä harjoiteltiin tottelevaisuutta ja Hippu suoritui niistä hyvin. Testi osuus ei sitten mennytkään yhtä hienosti. Testi piti tehdä tietenkin ilman minkäänlaista hihnaa. Noh meidän neiti tietenkin päätti pitää oman testinsä ja juosta ympäärinsä. Kyllä emännällä meinasi häpeän myötä tulla itkut. Miksi niin rauhallisen Hipun pitää tälläisessä tilanteessa lähtä juoksentelemaan? Onko muilla samanlaisia kokemuksia? No saimme armollisesti tehdä testin pitkän liinan kanssa ja sitten meni jo paremmin. Ohjaajat vain totesivat, että Hippu nauttii juoksemisesta niin paljon, että palkitsee itseään sillä. No pääasia on kuitenkin, että molemmilla on hauskaa ja eihän sitä voi muuta kuin nauraa tuolle hassulle koiralle.
Nyt käydään kaksi kertaa viikossa agitreeneissä. Siellä ollaan nyt hihnan kanssa (kaikki koirat hihnoissa) harjoteltu ja hyvin menee. No kerran uskaltauduimme kokeilemaan ilman hihnaan. No samat temput kävi taas. Argh! No nyt mietittiin, että ennen agitreenejä Hipun täytyy päästä juoksemaan jossain ilman hihnaa. Täytyy kokeilla!
lauantaina 7. maaliskuuta 2009
Paljon onnea 1-vuotias G-pentue


