maanantai, 13. joulukuuta 2010

Tapahtuma täyteinen viikonloppu

Joulu ja uusivuosi lähenee kovaa vauhtia. Suunnitelmiimme on nyt kuulunut lenkkeilyä ja rentoa vapaa-aikaa. Edellinen viikonloppu oli kuitenkin täynnä ohjelmaa. Lauantaina meillä oli pieni muotoinen göötti tapaaminen: mukana oli kuusi gööttiä. Kun näin monta gööttiä kookoontuu yhteen meno on taastusti vilkasta :) Ja sitähän se oli. Osa porukamme göötteistä oli viettäneet pitkän päivän Helsinki Winner -näyttelyssä messukeskuksessa. Me jätimme lauantain näyttelyt väliin, mutta sunnuntain voittaja näyttelyyn olimme ilmoittautuneet.

Koitti siis sunnuntain päivä. Kehämme alkoi klo. 09.00, joten se tarkoitti sunnuntain aamuna aikaista herätystä ja lenkille lähtöä. Onhan tärkeää, että näyttely tähden eli Sirun energiat saatiin purattua, ettei vain kehässä Siru innostu purkamaan energiaa. Olimme tehneet lauantaina melkoisen lenkin ja meillä meni melko myöhään iltaan, joten pientä kyseenalaistamista oli ilmassa kun piti niiiiiin aikaisin lähtä lenkille. No pienen alkuverryttelyn jälkeen pääsimme normaali lenkki intoon.

Kamat kansaan ja menoksi. Hippu jäi kotiin viettämään omaa laadukasta aikaansa ja me lähdimme Sirun kanssa kohti messukeskusta. Mukaan kyytiimme tuli Elli -sisko ja Milla -sisko puoli (ja tietysti Ellin emäntä ja Millan emäntä ja handleri). Kehät alkoivat ajallaan ja päivä meni mukavasti seuraillen göötti kehiä. Tuomari oli tällä kertaa melko tiukka, mutta asiallinen. Katsoi ja juoksutti koirat melko tarkkaan. Uroksissa ja nartuissa ei kovin helposti ERI -arvosanaa tippunut, esim. junnu kehissä ei tainut kukaan saada ERIä.

Olimme hyvin tyytyväisiä Sirun (JUN EH1) tulokseen. Tuomari totesinkin kaikille neljälle junnu kehässä olleelle, että koirat ovat kauniita, mutta vielä kehittymättömiä. Tämän takia ei siis kenellekkään herunut ERIä kehässämme. Siru esiintyi isäntä handlerin kanssa loistavasti ja odotti hienosti vuoroaan kevyt häkissä. Sunnuntain perusteella Siru osaa olla tosi rauhallinen koira ja ei pahemmin stressaa asioista :) Hippukin osoitti osaamavan olla ihan rauhallinen yksin, sillä kotiin tullessamme se tuli vastaan levänneen näköisenä :)


Siru odottamassa kehään pääsyä


Ja tässä kuvassa Acmen Wilma eli Elli odottamassa vuoroaan


0 kommenttia: